2013

Kerho Halkiassa 9.1.2013

Vuoden 2013 ensimäisessä kerhossa tehtiin yhdistyksen kannalta pienimuotoista historiaa, sillä pelasimme ensi kerran leikkimielistä bingoa. Moni ei ollut sitä aikaisemmin kokeillutkaan mutta hyvin kaikki pääsivät juonesta kiinni ja vaikutti siltä että tätä harrastusta jatketaan kerhossa. Ihka ensimmäisen harjoittelubingon yhden rivin sai ensimmäisenä täyteen Kauko Sihvonen. Bingossa saavat harmaat aivosolumme hieman puuhaa ja tulee treenattua tarkkaavaisuutta ja jonkin verran sorminäppäryyttäkin!
Kerho sattui Veikon nimipäivälle ja niinpä Kippilän Veikko tarjosi maittavat nimipäiväkahvit koko porukalle!
Myös arpajaiset olivat ohjelmassa kerhossa, täältä löydät kokousmuistion.

 

 

Kerho Laukkoskella 23.1.2013

Jatkoimme Tietovisaa vuoden 2013 puolella ensimmäistä kertaa Laukkoskella. Myös MM- kisaveikkaus Val di Fiemmen kisojen osalta käynnistettiin ja valmistauduttiin Mäntsälän Eläkkeensaajien seuraavan viikon vierailuun. 

 

 

Kerho Laukkoskella 20.2.2013

Sihvosen Kauko toi kerholaisille mielenkiintoisen askartelukalun ratkaistavaksi, eikä se kovin helppo ollutkaan! Tietovisan jäkeen sitä yritettiin porukalla ratkaista ja kyllähän se kuvan avulla sitten onnistuikin. Samanlaisia olisi mukava saada kerhoon vastaisuudessakin!

 

 

Kerho Halkiassa 11.9.2013

 

Saimme kerhoomme asiantuntijoiksi Mustijoen perusturvasta perusturvajohtaja Eija Rintalan ja vanhuspalvelupäällikkö Minna Koivumäen kertomaan 1.7.2013 voimaan tulleesta Vanhuspalvelulaista ja muista kiinnostavista aiheista Mustijoen perusturvan toimialueella.

Tilaisuus oli menestys niin yleisömäärän, noin 40 henkeä, kuin asioidenkin suhteen. Keskustelu kävi vilkkaana vanhuspalvelulain ja muiden mieliä askarruttavien perusturva-asioiden tiimoilta ja kysymyksiä esitettiin runsaasti asintuntijoille. Myös Uusimaa- lehti noteerasi tilaisuutemme ja sieltä oli paikalla toimittaja ja juttu seuraavan päivän lehdessä.

Paikalla oli oman jäsenistömme lisäksi runsaasti Eläkeliiton paikallisyhdistyksen jäseniä, mikä oli osoitus yhteistyön sujumisesta yhdistystemme välillä tämäntyyppisissä kaikkia askarruttavissa yhteisissä asioissa.

Kiitämme perusturvan edustajia ja tilaisuuteen osallistuneita! Kuvat tilaisuudesta ovat Uusimaan toimittajan ottamia, kiitos niistä hänelle.

Kerho Halkiassa 9.10.2013