2015

Kerho Halkiassa 14.1.

Kerho ja ensimmäinen "Eläkeläisen aamuverryttely" Laukkoskella 28.1.

Kimmo Kiljunen vieraana kerhossa 8.4. Halkiassa

Kansanedustajaehdokas Kimmo Kiljunen oli kerhossamme kertomassa tekemästään ansiokkaasta kirjasta "Eläkeläisen taitettu itsetunto". Hän oli tehnyt uraaurtavaa tutkimusta eläkeläisten köyhyydestä ja taitetun indeksin vaikutuksesta eläkkeisiin. Oli karmaisevaa todeta miten tehokkaasti nykyinen indeksin laskutapa leikkaa eläkeläisten tulotasoa sitä enemmän mitä vanhemmaksi ihminen tulee. Eläkeläisten köyhyys on pääosin tämän takia Suomessa muita länsieurooppalaisia maita selvästi suurempaa. Toisaalta eläkeyhtiöihin on kertynyt lähes 200 miljardia eläkevaroja joiden pelkkä tuotto riittäisin indeksikorjauksen maksamiseen monikymmenkertaisesti. Kiljunen lupasi ensi töikseen tehdä aloitteen taitetun indeksin korjaamisesta jos eduskuntaan pääsee ja lisäksi esitellä meille eduskuntaa ja tarjota porukallemme siellä kahvit. Hän toi myös esille SDP:n ehdottoman kielteisen kannan Natoon liittymiseen.

Juhlistimme kerhossamme Lainan 88- vuotissyntymäpäivää nauttimalla sen kunniaksi hänen tarjoamansa täytekakkukahvit ja onnittelulaulun lurauttamalla.