Tapahtumia ja kuvia vuodelta 2018

Kerho Halkiassa 7.2

Kerhossa oli aika säpinää. Aluksi kunnan liikunnanohjaaja Juuso Hyttinen veti alkujumpan. Kaikki olivat innolla mukana.
Sen jälkeen vedettiin vähän henkeä kahvin voimalla ennen Verisuren edustajan kattavaa tietoiskua eri hälytysjärjestelmistä.
Lopuksi pidettiin vielä arpajaiset.

 

Teatteriretki Kouvolaan 3. maaliskuuta

 

Teimme teatteriretken katsomaan näytelmää "Näytelmä joka menee pieleen" Kouvolan kaupunginteatteriin lauantai- illan ratoksi Teikarin pikkubussilla 3. maaliskuuta. Näytelmä alkoi heti poikkeuksellisesti kulissien korjaamisella ja varoittelulla yleisölle että katosta voi vaikka lamppu pudota jonkun katsojan päähän. Vaaravyöhykkeellä ollut katsoja sai kypärän suojakseen ja sama meno jatkui itse näytännössä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti yllin kyllin mutta murha kartanossa lopulta sentään ratkesi yllättävästi virkavallan syyllisyyteen. Lopuksi kaikki kulissit kaatuivat näyttämölle ryminällä, onneksi ei kuitenkaan näyttelijöiden päälle! Nauraa sai niin että vatsanseutu oli seuraavana aamuna hellänä. Kiitos Marja- Leenalle onnistuneesta näytelmän valinnasta ja reissusta!

Tässä muutama kuva odotusaulasta. Taideteoksen nimi muuten on "Kylpijä" - eikös vaan?

 

Unto Monosta muistellen-konsertti Järvenpäässä 20.4

 

Tässä Kaijan muisteluita tilaisuudesta, ja ottamia kuvia.

15 boccia pelajaa ajeli kuuntelemaan Unto Monosta muistellen-konserttia
Unto Mononen syntyi 1930 ja hänellä oli noin 100 sanoitusta pää-asiassa tangoja :Lapin tango,Tähdet meren yllä ja tunnetuin Satumaa,jonka myös ensi esittäjä Henry Theel ja Reijo Taipale.
Juontajana ja laulajana Maria Tyysteri /// Kallle Jussila Teuvo Oinas ja ei niin tunnettu j.Eskelinen. Kaikki aivan ihania esiintyjiä.
Ja arvatkaa kellä oli "hyvä paikka" keskellä salia????? Ja miten moni kappale jäi korvamadoksi soimaa

Kiitos Leena-järjestäjälle :)

Pönttötalkoot Mattiloilla 23.4

 

Jo pieneksi perinteeksi moudustuneet pönttötalkoot.
Tässä Kaijan mietteitä, ja ottamia kuvia.

Pönttötalkoot!!
Kaunis maanantai päivä,,,ajelimme Mattiloiden pihaan.Meillä oli siellä 7 naista ja neljä miestä "pönttötalkoissa", mukana myös yhdityksemme vanhin jäsen Veikko. Erkki oli tehnyt valmiiksi 15 pätkittyä aihiota,meillä oli vaan tuo naulaaaminen. Vanhimmat tekijät Veikko, Masa ja Matti.
No ei nyt noin ,anna minä teen,,Ai Ai kun naulaat liian reunaan halkeaa,kyllä minä osaan !!!!
Ja päätteeksi oli grillatut makkarat,ihanat salaatit ja kahvit.Oli mukavaa yhdessä oloa. Kiitos Inkku ja Erkki.
 

Kerho Halkiassa 2.5

 

Olihan erittäin mielenkiintoinen kerhopäivä, kun jäsenkorjaaja Elise Järvinen Hoitopeukalosta oli pitämässä esitelmää tekemästään työstä. Ja koekaniiniksi uskaltautui Masa, moni olisi varmaankin halunnut istua Masan paikalla, oli sen verran mukavan näköistä korjausta.              

Helatorstaihipoissa mukavasti porukkaa 10. toukokuuta

 

Oli ilo olla Pornaisten Eläkkeensaajien "vetomiehenä" Helatorstaina 10.5.  Päivähän tiesi sitä, että oli vuorossa järjestömme jo perinteiset"Helatorstai Hipat" paikkana jälleen tuttu Halkian Työväentalo. Emännät olivat jo aamu varhaisesta asti valmistelleet makoisat  voileivät ja muut herkulliset tarjottavat. Ohjelman suorittajat harjoittelivat vielä viime hiouksiaan ja vuorosanojaan. Kenttäpelien vetäjät, makkaran paistajat, arpojen myyjät ja lipunmyyjät olivat asemissaan hyvissä ajoissa. Kaikki odottelivat tuttuja ja vieraita saapuvaksi. Yhdentoista jälkeen alkoikin juhlijoita saapua. Parkkipaikat täyttyivät ja sitten tuli Salon turistipussi tuoden mukanaan Lohjalaiset vieraamme 28 henkilöä,muita vieraita oli saapunut kutsutuista lähiseudun eläkeläisjärjestöistä Tanssiorkesteri solisteineen aloitti yleisön viihdytyksen jo puoli yhdeltä. Musiikki oli sopivaa meille eläkeikäisille ikivihereitä kappaleita menneiltä vuosikymmeniltä. Yleisön siirtyessä sisätiloihin toivotti Mattilan Inkku kaikki tervetulleiksi, Kaija esitti Tamaran kirjoittamia runoja. Välillä orkesteri säesti tuttuja yhteislauluja ja niin pääsi yleisökin esiintymään. Kaksi vanhaa tukkijätkää sävelten soidessa astuu lavalle Masa ja Matti pooshakoineen ja reppuineen kertoillen tukinuitosta kahvia ryystäen. Ohjelman eräs kohokohta oli sketsi Lempistä ja Toivosta joka käsitteli nuoren parin rakkaustarinoita ja haaveiluja. Sitten siirrettiin tuolit sivuun salista ja alkoi tanssi. Tanssin lomassa suoritettiin juhlaan kuuluvat arpajaiset päävoitto puutarhakärryt, multasäkki ja kauniisti kukkivat orvokit jäivät Halkian kylässä asuvalle innokkaalle kotipuutarhurille. Kenttäpelien palkinnot jaettiin voittajille. Kellon näyttäessä neljää orkesteri soitti asian mukaisesti viimeiset valssit ja näin pääsivät vieraat ja oma väki Helatorstai illan viettoon. Siten oli tämän vuotiset juhlat juhlittu. Esitänkin  kaikille mukana olleille parhaimmat kiitokset ja totean, että vuoden päästä juhlimme samoissa merkeissä. Toivotan kaikille hyvää ja lämmintä kesää Matti Leivoja.

Alla Kaijan ja Jorman ottamia kuvia hipoista.

 

 

Ulkoboccian henkilökohtaiset mestaruuskilpailut 18.5

 

Kalevi Kousan muistokilpailut Tikkurilan urheilupuistossa, Pornaisten Eläkkeensaajista olivat Irma L-N ja Ritva V. Ilma oli aivan karmean kolea, tuuli puhalsi pohjoisesesta, hiekkakenttä pölisi, hampaat ja silmät olivat hiekkaa täynnä. Irma kuitenkin pelasi neljänneksi, naisia oli kaikkiaan neljätoista.

Kevätkauden päättäjäiset Vermijärven kodalla 30.5


Ilma oli taas tosi kaunis ja lämmin. Kulovaroituksen takia ei voitu grillata perinteisiä makkaroita, mutta Inkku ja Maggi olivat keittäneet makkarakeittoa heti aamusta. Kyllä maistui hyvältä siellä ulkona luonnon keskellä. Kerrankin pääsi oikeasti "ulos syömään". Erkki oli aamu varhaisesta alkanut paistamaan lettuja jälkiruoaksi, niitä syötiin mansikkahillon kera. Muuten oli mukavaa yhdessäoloa ja seurustelua.

Lahjoitus

 

Aktia (Helsingin Säästöpankki) aloitti toimintansa 1826.Säätiö perustettu Porvoosen 1993 ja ensimmäinen sivukonttori Pornaisiin.
Aktiasäätiö jakoi avustuksia  ennätykselliset 800 000e ja saimme olla 210 joukossa.Pankin hyvä tulos mahdollisti tämän
Olemme erittäin kiitollisia tästä muistamisesta ja tulemme käyttämään virkistäytymiseen ja ja boccia-pallojen hankintaan
Kiitäen Eläkkennsaajat "Ukot mummoineen" :)
 

3.7 Lövhyddanissa

 

Sipoo ::::
Lövhuddanissa ollaan ja mukavaa yhdessä oloa.Kymmenkunta naista uskaltautui uimaan vesi 11c.Sitten olikin kinkkukiusauksen ja ruokailun aikaa
lämmitti mukavasti kun oli tuota pientä tihkusadetta mutta mehän "emme ole sokerista"
Porvoo-Pornaisten boccia ottelu, jonka Pornainen voitti :) Korsolaisten yhteislaulua ja hanuri soi.Ja arpajaset joku voitti jotakin :Masa saa katsella tälläistä typykkää hymyssä suin.

Torstain boccia ja Matti 80-kymppiset.....

Päivänsankari paikanpäällä ja tarjosi   80" kymppiset "tömssyt "  Pietarin-tuliaisina
Ota sie Eero tuo pullo auki,, ja äläkä ravistele,menee muuten taivaantuuliin" ONNEA ja Kippis!

Elo suokoon antejaan,hyvää mieltä ja Onnellisuutta.
Tulevaisuus tuokoon mukanaan Ilon aihetta alati uutta.

Kesäteatteri Heinolassa 11.7

 

Keskiviikko aamusta lähdettiin kesäretkelle,,,,aamukahvilla pysähdyttiin Matkakeitaaseen kahville ja viinerille,hyvältähän se jo maistui!

Sieltä ajelimme luonaalle Heinolan Heilaan ja teimme ostoksia pikkuputiikeissa ja söimme mahat täyteen pihviä ja kahvit mustikkapiirakalla.

Saavumme Heinolaan.Heinola perustettu 1776 Kymenlaakson maaherran residensiksi,, ajamme Jyrängönsillan ylitse joka on Ruotalaisen ja Konniveden välillä oleva virta.
Heinolasta löytyy Suomen urheilupuisto Vierumäellä +puuteollisuutta.
Heinolassa noin 19 600 asukasta. Kaupunki ja maalaiskunta yhdistyivät v. 1997
Täältä siirryimme lintutarhalle joka on suosittu nähtävyys ja sinne tuodaan loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja.

Kohokohta,teatteri..Kunnon komedia,
terveyskylpylässä tapahtuu,,,,kun rauha rikkoutuu kun Julian kuolleeksi luultu ensimmäinen mies ilmestyy elävänä paikalle!!!
Hyvät suoritukset kommeluksineen ,

Ps vanhin osallistuja oli 92v herrasmies 
Kiitos mukavasta kesän retkestä :)  

Matkan järjestämisestä kiitos taas Marja-Leenalle. 

Digipäivä kirjastossa 19. syyskuuta klo 10-14

 

Pornaisten kunnan ja kunnan informaatikko Mari Högmanin järjestämässä digipäivässä kirjastolla oli meidän porukkaa mukavasti paikalla. Teemana päivässä oli saada kansalaisten digitaitoja paremmalle tolalle. Mari ja Idepajan edustajat olivat valmistautuneet tilaisuuteen monipuolisesti ja löysivät kiitettävällä tavalla vastauksen mitä kummallisempiin kysymyksiimme. Ideana päivässä oli että kansalainen voi myös tulla muuten vaan tutustumaan eri palveluihin ja digitoimintoihin ja ongelmiensa kanssa Digiklinikalle kysymään neuvoja aiheista: internet, verkkopalvelut, valokuvaaminen, sosiaalinen media, erilaiset laitteet ja ohjelmistot. Kahvitarjoilu oli järjestetty kirjaston alakerrassa. 

Keskustelut ja ryhmäopastus tietokonetilassa ohjautuivat osallistujien tarpeiden mukaisesti valokuvaukseen, Skypen käyttöön, älypuhelimiin monipuolisina apuvälineinä ja moniin muihin tietotekniikan ongelmakohtiin. Totesimme, että tämä on erinomainen alku tämäntyyppiselle yhteistoiminnalle ja Mari lupasikin järjestää jatkoa digiasioiden opastukseen kunnan taholta. Seuraavaksi paneudumme lokakuussa paljon toiveita herättäneeseen valokuvaamiseen älypuhelimilla ja miksei kameroillakin ja kuvien käsittelyyn. Siitä on sitten hyvä jatkaa tulevina vuosina digimaailman alati muuttuviin aiheisiin. Kiitos Mari ja Idepajalaiset ja Pornaisten kunta!

 

Kerho Laukkoskella 26.9

 

Kerhopäivä Laukkoskella,meitä oli 18 paikalla.Paikalle saapui Kylätalkkari  Pekka -joka on paluumuuttaja ,(juuret kuitenkin Pornaisissa)..Ja apua saa kaikkeen ruohonleikkuuta,kuljetuksia  ja jopa hiirenloukuista vasarahommiin.. sekä remontit ja huoltotyöt. KYSY ROHKEASTI !Muistakaa kotitalousvähennys-50%
Ensilumen veikkausta...
Sitten paljon asiaa,konserttia,vanhuusviikolla ruokailu ja Aurinkomäkeen ulkoiluttamaan "kynnelekykeneviä" ja pääjuhla Mäntsälässä jossa puhujana rovastimme Poutanen.Pelasimme bingoa ja jännitimme viimeisille numeroille asti....Oli mukava vähän sateinen päivä,mutta puheenporinaa on hauska kuunnella ja kahvit maistuu aina!
 

Virkistyspäivä Urheiluopisto Kisakeskuksessa 29.9

 

Virkistyspäivä Urheiluopisto Kisakeskuksessa,,
paikalla yli neljäsaataa henkilöä.   
Ohjelmaa niin paljon ettei kaikkeen millään aika riittänyt :voi harrastaa frisbeegolfia,kuntorataasauvakävelyä,saunomista 
Olimme ensimmäisessä kattauksessa ruokana ihania salaatteja,karjalanpaistia ja jälkkärinä hedelmärahkaa
Mölkynheittoa, olimme kolmannen joukkueen kakkosia,ensimmäiset kilpailuheitot!
Saunomista ja järvessä käynti:ilma 8 ja vesi 13
Ja arpajaiset ja yksi voitto 400:ta tuli Pornaisiin!

Vanhusten viikon ruokailu Halkian Työväentalolla 10.10

 

Ruokaa odotellessa pidimme normaalia kerhoa. Kävimme läpi mm. Mäntsälässä 12.10 olevaa tapahtumaa, jossa esiintyy mm. Pornaisten Seniori tanssijat (mukana Irma).
Lauantaina 6.10 olleen Pornaisten Punaisten muistomerkin paljastustilaisuudessa oli ollut 50-60 henkilöä.
Matti Leivojan alulle panema kansalaisadressi Pornaisten terveyskeskuksen maksujen poistamisesta ei mennyt läpi valtuustossa, odottaa kuulemma sote-uudistusta? 
Porvoon Urheiluhallissa 9.11 olevaan Uudenmaan piirin kulttuurikatselmukseen on Pornaisistakin lähetetty esiintymisehdotus, sketsi Irman johdolla.
Ennen kuin saimme ruokaa laulaa luikautimme pari laulua, Kultainen nuoruus ja Nuoruusmuistoja, Kaija luki kirjoittamansa runon ja Irma veti taukojumpan. 
Nälkähän siinä tuli, mutta Marja-Leena ja Eila apukokkeineen pelastivat tilanteen. Oli kinkkukiusausta, rosollia, vihreää salaattia tykötarpeineen. Jälkiruoaksi kahvia ja Inkun/Maggin leipomaa toscakakkua, nam. Ruokailijoita oli 22 henkiloä.
Lopuksi oli vielä arpajaiset.

Vanhusten viikon tapahtumia

 

Mitä kaunein päivä lokakuussa +15 lämmintä.Vanhustenviikko muistuttaa ettei kenenkään pidä jäädä yksin joten Eläkkeensaajat (13, mukana myös meidän iki-ihana Veikkomme) olivat Aurinkomäen asukkeja kuljettamassa ihanaan ulkoilupäivään!
Kaunis ruska löytyi myös meidän kaikkien kävelyreitiltä,kuka ihasteli mitäkin ja vaihtoivat kuulumisia.
Saimme hyvät kahvit pullan kanssa. Kovasti virkisti ja antoi hyvän mielen kaikille.Kiitos

Vanhusten viikkon päätapahtuma  Mäntsälässä 12.10.2018
Avajaispuheen piti Veijo Peltola.Rovasti Risto Poutasen tervehdys Pornaisista.
Maahanmuutaja tytöt Iranista esittivät hienot piirustuksensa,osasivat hyvin meidän kielen ja viihtyvät pakkasesta huolimatta,,,ovat olleet täällä puolitoista vuotta.Viimeiseksi Pornaisten Senioritanssijat jotka tanssavat meille...Pornainen hyvin edustettuna ainakin meitä oli sen 25 paikalla
Eki Jantunen laulatti ja olihan taukojumpaakin mukavasti!Ja panostetaan pieneenkin liikuntaan 10 minuuttia päivässä riittää ja yhdessä oloon ja hyvään mieleen!
 

Neljän piirin konsertti Lahden Sibeliustalolla 21.10

 

Sunnuntain aamupäivä, odottelemme bussia ja menossa Lahteen konserttin ja itse toimitusjohtaja Tapsa oli ratissa.
Konsertti käsitti elokuvamusiikkia. Alkuun tuli Sinitakkien Marssi, jonka esitti Ykspihlajan Työväensoittajat 25 henkinen puhallinorkesteri..Väliaikaista, Leilaa, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Laulava sydän, Katupoikien laulu, jonka Heidi Pakarinen lauloi, mutta kaipasin vihellyksen jota ei tullut --ollut aina minun suosikkini. Puoliaikaan päättyi Äänisen aallot ja saimme kaffit välillä.
Malmstenin potpuria, Silmät tummat kuin yö, Kauas pilvet karkaavat, Sulle kauneimmat lauluni laulan.
Viisi viimeistä minuuttia-tuli myös italiaksi:LOS ULTIMOS CINCO MINUTOS. Kuinka rakkaus alkoi?
Konsertin loputtua haimme aulasta Heidi Pakarista( Masan sukulaista)ei tullut koska ei ollut kirjaa myynnissä, mutta Pirkon kautta saimme terveiset. Kotia kohti ja katsomaan tanssii tähtien kanssa (kiirettä pitää,,,,)
On se mukava hypätä kyytiin, kun kaikki valmistelut ja järjestelyt on tehty,toivotaan lisää tälläisä konsertteja ja teatteria. KIITOS
Esintyjinä Pirkko Mannola,Dimitri Keiski,Sami Heinonen,Heidi Pakarinen.
 

Kerho 7.11 Halkian Työväentalolla

 

IKI IHANA VEIKKO,

Kerhopäivä ja meidän IKI-ihana reipas Veikko -92 vuotias,tulee rollaattorilla n. 2km kerhoilemaan ja tuo tullessaan täytekakut ( tarjoaa meille). Ja totta hyvältähän kakkukahvit maistui. Paljon Onnea Veikolle!
 

Paribocciakilpailu Porvoon Kokon hallissa 16.11

 

PARIBOCCIA,
Porvoossa, meiltä kaksi paria! Irma ja Jorma pärjäsivät, hyvin sijoittuivat 4:ksi 33 parin joukosta. Hyvä, hyvä!!
Päivä kävi iltapuoleen ja "ote herpaantuu".
Meillä ei mennyt hyvin: (Kaija/Ritva) heittäkää rennosti ja niinhän me teimme:heitimme rennosti ja olimme viimeisten joukossa. Toiset heittivät varmaan vielä rennommin?:)
 

PDF-tiedosto1116+Pariboccia+tulokset+r2.pdf (95 kB)
Parikisan tuloksia

Pikkujoulu Halkian Työväentalolla 28.11

 

Keskiviikko, kaunis pakkas-aamu-7c Halkiassa.Ja joululuhlat ja paikalla meitä 40.
Emännät olivat ahkeroineet eilen ja tänä aamuna meille kaikkea maistuvaa:laatikot,lanttu,porkkana ja peruna,kinkkua,lohta ja rosollit.
Matti toivotti tervetulleeksi,Annelilla mukava juttu;nimet lappuun ja laput koriin, yhteen oli kirjoitettu RUOKAKORI, jonka voitti Irina.
Ekku laulatti ja kaksi nalleakin Kalle ja Nalle oli eksynyt näyttämölle, heillä oli pientä keskinäistä "kisailua".
Torttu-ja pipari kahvit maistui ja kaikilla oli masu täynnä ja hyvä mieli!
Jaettiin ruusut kaikille vuosipäiviä viettäneille.

Onko täällä kilttejä lapsia ON  ON ja oltu kiltteinä???? Koska on niin isoja ja paljon paketteja!-
Joutuivat tanssimaan meille :Tanssii tähtien kanssa ja kas kummaaa voittivat tanssit.
Joulumuori ja pukki olivat niin "täpinöissään" !
Sitten yks-sun toinen lähti kotia kohti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta,tavataan ensi vuonna.

Vanha Joulu
Alla taivaan tumman sinikaaren,ylle peltoin lumipeittoisten,
ylle järvenjään ja kaukosaaren,hiipii joulun rauha hiljainen.
Lumuoksin puut nyt uneksuvat,tähtisilmin tuikkii avaruus.
Hiljaisina seisoo talot,tuvat,ihmismielen täyttää-rauha uus´
Kuusen latvaan pantiin suuri tähti,merkki,joulun suuren sanoman,
Sitä kohti tietäjätkin lähti, luokse kuninkaista suurimman.
 

  • TERVEHDYS JÄSENISTÖLLE!
    Vuosi 2018 on eletty ja se elää vain muistoissamme. Alkaa siis "HÄRKÄ VIIKOT JA REIKÄ LEIVÄT" Ensin kiitän Teitä kaikkia viime vuoden toiminnasta, jokainen olette omalta osaltanne panostanet suuresti yhdistyksemme monipuoliseen toimintaan. Viikottaiset bokkia-pelit, kerhot bingot muine kilpailuineen ja Juuson Jumppineen sekä Halkian että Laukkosken työväentaloilla. Molempien talojen emännille parhaat kiitokset kahvituksista ja tarjoiluista. Näissä omissa kerhoissa on ollut mielestäni reipas ja hyvä henkinen tunnelma. Muistamme myöskin runsaslukuisen ja tyytyväisen yleisön Helatorstain hipoista sekä vieraiden ja oman jäsenistön esittämät ohjelmat. Saimme kiitosta ja näkyvyyttä myöskin piirin järjestämässä kulttuuritapahtumassa Porvoossa sekä piirin paribokkia kilpailuissa Porvoossa. Uutena toimintamuotona olimme mukana piirin Virkistyspäivillä käydyssä mölkkykilpailuissa. Näistä kaikista olemme saaneet tunnustusta EKL:n piiriltä ja siellä on todettu, että pienikin yhdistys voi toimia reippaasti ja monipuolisesti. Toimintakausi virallisesti päättyi ohjelmalliseen Pikku-joulu ruokailuun vanhojen tuttujen joululaulujen lauleluun ja siellä kaikilla oli niin lapsen mielisen mukavaa. Talouspuoli on yhdistyksessänne mielestäni vakaa ja kunnossa. Tässä lyhyesti katsaus viime kauden toimintaan ja samoja latuja jatkamme eteenpäin yhteisesti päätetyn toimintasuunnitelman mukaisesti.
    Kiittäen
    Matti Leivoja, yhdistyksen puheenjohtaja

      

« aihelistaan